Miehän rakastan ruokaa. Se on mun työ, se on suuri osa sitä, mitä vapaa-ajalla teen tai tutkin, mie haluan jakaa niitä hetkiä mun ystävien kanssa ruuanlaiton, leivonnan tai syömisen parissa, mie haluan nauttia siitä suurissa määrin enkä mie jaksa todellakkaan aina katsoa mitä suuhuni laitan, koska joskus, se maku vain ratkasee. Mikään ei ihan tosi voita kunnon pihviä tai sillon tällön rapeita ranskalaisia, uppopaistettuja asioita, grilli-iltoja, joissa mättää vatsa turvoksiin, cup cake-herkkuja herkkukahvin kanssa, jne. Ei vaan voita.
Samalla mie kuiten haluan tehdä kropalleni hyvää. Ja kun mie tietyllä tapaa haluaisin tehdä sitä luonnollekkin ja eläinkunnalle. On ehkä hieman ristiriitaista postailla suurissa määrin vegeruokia ja superfoodherkkuja/terveellisiä ruokia Instagramiin, Facebookkiin tai tänne ja antaa ihmisten luulla, että miehän olen joku kasvissyöjäterveysfriikki, kun välistä naudanlihasta tehty pihvi ja rasvaa tihkuva burgeri on just sitä, mitä mieli tekee ja vatsa vetää. Mutta kaikkihan mitä on Somessa, on totta. Kuuluttaisin perään arvokasta medialukutaitoa, joka tuntuu olevan monesti kadoksissa. Edellinen piirakkapostaus onneks taas nollaa hieman mielikuvaa mun ruokavaliosta, mutta aiheuttaa myös puheita. "Ihan kun toikin olis oikeesti joku terveysintoilija, mutta sitten se kuitenkin vetää tommosia herkkuja" tai "Mitä tuokin luulee olevansa, ei tuo ole hyväksi kropalle". Eipä se välttämättä ravinnollisesti olekkaan, mutta se mielihyvä, mitä tuokin herkuttelu mulle toi, on asia, jota en koskaan suostu vaihtaan mihinkään. Mieli teki vetää koko piirakka, nykyruokavalio kuiten on tehnyt sen, että vatsa ei vaan enää vetänyt. Todennäköisesti en silti olis katunut hetkeekään. Kuiten uskon siihen, että pääkoppa kun voi hyvin, se on iso osa sun kokonaisvaltaista hyvää oloa ja näkemystä omasta kropasta.
Joten jos mie nyt somettelen teille kaikenlaista "terveys/luomu/vege"shaibaa", niin uskokaa pois, sitä mun ravinto nykyisin on, ei siksi, että se on niin nosteessa (mikä on vaan ja ainoastaan hieno juttu, tietotaito ja valikoima vaan kasvaa!!)) vaan siksi, koska mulla tosissaan kiinnostaa, mitä pelkkä ravinto sun kropalle tekee. Mien muista koska viimeks mun suhtautuminen ruokaan olis ollut näin terve tai halu oikeasti tehdä asioita sen eteen näin suuri. Ja miksi mie esittelen sen kaiken teille? No koska mie olen innoissani. Innoissani siitä, että mulla on aikaa kokeilla, innoissani siitä, kun kokeilut onnistuu, innoissani uusista jutuista ja mauista, innoissani siitä, mitä mun kroppa on käynyt pienessä ajassa ja pienillä muutoksilla läpi.
Mie olen väkisin opetellut syömään aamuisin. Mie olen kellottanut monen vuoden ajan kolmen neljän tunnin syöntiväliä, koska lääkärisetä niin käski. Mie olen pyytänyt muilta tukea ja vahtimista mun syömisistä. Miettikääpä sitä, kun mie olen vielä aivan hetki sitten syönyt SALAA, harvoin, mutta siltikin. Ja edelleen tuntuu osittain pahalta, kun joku sanoo, että mie syön kokoajan, tai mie syön paljon tai niin pois päin. Onneksi tää olo on parempaa, mitä mullon koskaan ollut, niin mien enää välitä. Mie voin aivan avoimesti syyä "kokoajan" ja pitää kiinni mun rytmistä, sillä se on ollut kaiken a ja o. On nähty iltoja, jollon syöminen on jäänyt väliin ja oon itkeny niitä kipuja ja oloja, mitä se mulle aiheuttaa. Joskus mie söin suruun, iloon, ahdistukseen, masennukseen, mihin vaan tunnetilaan ja ahmimishäiriö on ollut virallinen diagnoosi. Seuraavana kahtena päivänä en saattanut syödä mitään. Mie olen itkenyt ja kiukunnut ruuan ylensyönnin, syömättä jättämisen tai laadun takia monia monia kertoja. Itkenyt, kun olen muka yrittänyt eikä mitään ole tapahtunut. Kesän alussa mie kysyin iteltä kriittisimmän valvovan silmän alla, että olenko tosissaan yrittänyt ja samalla toisen ruokavaliokamppailua seuratessani, mie totesin, että en. Mie en ole pitkään aikaan syönyt kovin epäterveellistä ruokaa. Ainakaan kohtuuttomissa määrin. Mutta mie olen jättänyt useasti syömättä. Sen asian mie tiesin muuttavan paljon ja mie halusin sen korjata.
Ja kun eteen tarjoutu tilaisuus, mie tartuin siihen. Haastoin itseni tiukalle ruokavaliolle, Forever Living-tuotteiden C9-kuurille eikä mulla ollut mielessä yhtään mikään muu, kun päästä kiinni rytmiin. Se kaikki, mitä sittemmin on mun kropalle tapahtunut on vaan sivutuotosta siittä päätöksestä. Mie jaksoin taas panostaa ja mie innostuin. Ja mie tajusin, että heitän helvettiin ne jokaiset tekosyyt siittä, että kun ei ole rahaa tai aikaa jne. Mien ihan tosissani rahan takia halua a. heittää hukkaan omaa terveyttä tai b. syyä makaronia ja jauhelihaa. Loppuviimein mie olen myös tehnyt matemaattisia laskutoimituksia erinäisten tuotteiden kohdalla ja tullut siihen tulokseen, että rahallisesti mie en käytä enempiä ruokaan tai ravintoon, mie vain olen jättänyt tiettyjä juttuja pois. Ja se aika, noh, mihinkä mie käyttäisin tätä aivan vapaata aikaani, kun opiskeluun ja perehtymiseen tätä muutosta kohtaan, uusiin ruokiin, ruokavalioihin, mitä sun kroppa vaatii ja miten eri jutut siihen vaikuttaa, mikä vaikuttaa minkäkin kanssa ja mitkä aineet tulee mistäkin raaka-aineesta. Mien todellakaan väitä olevani tässä kaikessa milläänlailla kaikkitietävä, mien edes väitä, että jos mie teen näin, se vaikuttais sulla näin. Niinkö mie äitillekkin olen hokenut tässä, "kokeile, jos et huomaa eroa, anna olla, mutta kokeile". Mien myöskään väitä, että kukaan kokis suurta ahaa-elämystä näissä asioissa. En miekään ole kokenut. Mutta mie väitän huomanneeni muutoksen. Mulla on energiaa, mun kroppa toimii, mun migreenit liittyy enää vain ja ainoastaan naisten vaivoihin, mun tukka kasvaa ja voi hyvin (kyllä, rastoistakin sen huomaa), kynnet on vahvemmat ja iho on kuosissa, turvotus on lakannut ja mie tunnistan oikean nälän mieliteoista. Että tekikö C9-ihmeitä? No mulle ei, vaikka paino kävi lukemissa, joita en oo moneen vuoteen nähnyt ja kropasta katos useita senttejä sieltä täältä. Lukekaa ja ottakaa ite selvää muiden tuloksista, niitä on! Mutta muuttiko se jotain? Ehdottomasti.
Nyt, kun takana on pari vuotta taistelua, tutkimista ja epäonnistumisen tunteita, mutta viimeinen kuukausi oikeastaan pelkkää riemua ravinnon ympärillä, voisin väittää, että pysyvä muutos on saatu aikaan. Mie aamulla ensimmäisenä juon vettä, jonka jälkeen riippuen nälästä heitän huiviin aloe veraa, smoothien ja Forever Fiber-kuitulisän sekoitettuna appelsiinimehuun ja lähen käppäileen tai joskus toisinpäin, lenkki ja aamupala. Jos "laiskottaa" venyttelen tai joogaan ja suoritan hyvin pienet lihaskuntoharjoitteet. Usein, usko pois, mien ees tee mitään. Mutta kroppa käynnistyy ja herää päivään. Parin kolmen tunnin päästä se jo kaipaakin lounasta. Paljon liikkeellä olevana mun on ollu pakko keksiä nopeita, hyvin säilyviä, liikkeessä nautittavia välipaloja ja ihan ykkönen on protskujauhe sekotettuna suklaasoija/kaurajuomaan, joita myydään 2dl pakkauksissa. Protskujauheet valmiiks mitattuna shakeriin ja juomatetra mukaan, kun nälkä iskee, sekoita ja heitä huiviin. Sillä mie pärjään taas aivan hyvin. Ja niin pois päin, en mie todellakaan rupea päivittäistä ruokarutiinia tähän avautumaan kokonaan, tajusitte pointin. Päivittäin kuitenkin yritän kuitenkin laittaa kroppaani mahdollisimman puhtaita tuotteita ja tuotteita, jotka auttavat mua voimaan hyvin. Lounas/päivällinen on mulle tosi tärkeä, koska pääsen toteuttamaan itseäni. Ja niin hassua kun se on, ne instakuvat ja täälläki jaetut repsut, ne on mulle sitä arkiruokaa. Couscoussalaattia erilaisin lisukkein? Jep, arkea. Marinoitu tofu ja itusalaatti itse idätetyistä iduista? Jep, arkea. Tietoinen valinta ennakoida tätä kaikkea varten on muuttanut mun arjen ihan erilaiseks ja jääkaapista löytyy järkeviä vaihtoehtoja. Mie käytän kiireisimpinä päivinä keittiössä n. 20min eikä se silti tarkota mikrovalmisruokia, pakastepitsaa tms. Mie vain olen esivalmistellut sillon, kun aikaa on enemmän.
Joten huhhei, mie olen jättänyt taakse tekosyyt rahan ja ajan. Mutta niin helppoa olis palata siihen edelliseen. Enkä mie väitä millään olevani tässä asiassa parempi entä kukaan muu tai että mie olisin parempi, kun joku joka mättää kroppaansa lisäaineellista nitriittimakkaraa. Niin mie teen ittekin. Me kaikki kuollaan joskus ja kuuluisa röökaajien kommentti, "voihan porkkanaankin tukehtua" saattaa vielä koitua meikäläisen tulevaks kuolinsyyks, who knows. Ja ihan tosi, mulle on aivan sama, mitä sie syöt. Eikä mulla enää jatkossa toivottavasti koskaan kiinnosta mitä sie ajattelet mun syömisistä. Jos mie inspiroin jotakuta, se on mahtavaa, jos mie ärsytän, sekin on tietyllä tavalla mahtavaa, isot asiat jakaa mielipiteitä. Kuhan sie itte olet tyytyväinen, se on pääasia. Ja koska mie olen tyytyväinen, muutokseen ja itseeni, siihen mitä mun lautasella näkyy ja miten mun pääkoppa voi, niin näillä eväillä mennään. Mutta mjaa, jäiköhän sitä piirakkaa vielä..? ;)
