Tekopyhä lokakuu ja lohduttoman syvä epäeettisyyden suo.

Täällä sitä taas kirjoittelee yksi pääosin kasvisruokavalioinen lihansyöjä, tällä hetkellä myös lihatonta lokakuuta viettävä tekopyhä sädekehänsä kiillottaja. Nimiähän minulla on myös monia muita, mistä näkökulmasta sitten huudellaankin. Sekasyöjä, sekaani, huonompi ihminen, maapallon tuhoaja tai ituhippi, kettutyttö, porkkananpurija ja mitä näitä nyt sitten on.
Mieleni on tehnyt jo pitkään kirjoittaa aiheesta, ja kun silmiin osui Facebookissa Henna Äijälän päivitys, jossa hän lyttää kärjistäen Lihattoman lokakuun hyvän tarkotuksen, haastaa ihmiset ostamaan kuukauden ajan vain kotimaisesti tuotettua lihaa, ja joka on nyt saanut osakseen paljon huomiota eri medioissa, ja kun samana päivänä sain viimein aikaiseksi katsella dokkarin nimeltä Cowspiracy: The Sustainability Secret (2014, Ohjaus: Kip Andersen, Keegan Kuhn) heräsi sisälläni sellainen ristiriitojen sekamelska, että johan tästä on taas kirjoitettava.
Alkuun voin jo sanoa, että minulla ei ole yhtä ehdotonta mielipidettä tästä kaikesta, en julista omaani ainoaksi ja oikeaksi enkä millään lailla aio kiillottaa omaa sädekehääni, vaan pohtia, että mitä ihmettä tässä nyt sitten tehdä ja onko tässä asiassa selkeää oikeaa ja väärää.

Kyllä. Elämme siis Madventuresin lanseeraamaa, järjestyksessään kolmatta Lihatonta lokakuuta ja suosiota kamppanja on saanut, Facebookin tapahtumasivulla on osallistujia vajaa 9000. Jokainen voi itse googlettaa sen tarkemmin taustat tempauksen takaa ja miettiä omalla kohdallaan, kuinka iso muutos se omassa elämässään olisi. Tässä kohtaa nostan hattua niille lihansyöjille, jotka kanssani myöskin tätä lihatonta lokakuuta viettävät, sillä joillekkin se on todella vaikea, suurta tahdonvoimaa ja normaaleja arkirutiineja muuttava, vaativa tehtävä. Ja nyt kun tämän joku minua pahempi ituhippi, kokoaikainen kasvissyöjä tai elämäntapavegaani lukee ja mielessään miettii, että "meat is murder" ja "mikä suuri urhaus muka, byhyy" niin kyllä, SE ON. Koska fakta on se, että meidät on opetettu syömään lihaa ja kuluttajalle itselleen on helpompaa ja valitettavasti halvempaa löytää lihallinen tai ylipäätään eläinperäinen vaihtoehto, kyllähän te tiedätte, tästähän sitä aina vingutaan, kasvisruokavalion hankaluudesta. Kyllä, te olette vähemmistö ja kuten jokaisella vähemmistöllä, on teilläkin vähemmistön oikeudet. Kasvavat sellaiset, onneksi.

Mutta mitäpä veikkaat kuinka moni näistä 9000 osanottajasta on muutenkin kokoaikaisella lihattomalla? Jep, todella moni. Tarkkoja lukuja en tietenkään tähän voi heittää ja mielestäni tapahtuman idea hieman hämärtyy, kun siihen osallistuu myös täyspäiväiset, ympärivuotiset kasvissyöjät. Toki tiedän, että kaikki tempaukseen osallistuvat eivät ilmoita osallistumisestaan Facebookissa ja niin poispäin, mutta uskoisin, että voitaisiin lisätä n. 1000 sekasyöjän joukko, jotka lihatonta lokakuuta viettävät. Saadaan siis n. 10 000 ihmisen massa, joista karkealta arviolta puolelle tämä on muutos normaaliin elämään.

Ymmärrän täysin Äijälän pointit lihantuotannon ongelmista, jotka Lihaton lokakuu saattaa osittain aiheuttaa, mutta kyseenalaistan hieman sen, että tuolla ihmismäärällä vaikutukset ovat ihan niissä mittasuhteissa, että tämä kuukauden mittainen tempaus aiheuttaa Suomen lihatuotannossa niin valtavaa ongelmaa. Toki, tämä on vain epäilys. Kuten Äijälä itsekin mainitsee, tässä me tuontilihan mussuttajat jätetään nyt kuukauden ajan ostamatta se thaimaalainen kana tai saksalainen possu. Sitten taas marraskuun ekana päivänä sama epäeettisesti tuotettu tuontiliha päätyy ostoskoriin ja meidän rahat Suomen rajojen ulkopuolelle. Itse keittiöalan ammattilaisena toivoisin, että näkisimme enemmän ongelmana sen, mistä lihamme tulee kuin sen kuinka paljon me sitä kulutamme. Ravintolakeittiöstä valitettavan usein joutuu tarjoamaan jotain muuta, kuin kotimaista. Usko pois, monesti syöt tuontilihaa, vaikket sitä edes tiedä. En silti tee näille tekijöille suurta eroa, sillä molemmilla on aivan mielettömän suuret vaikutukset mm. eläinten elinoloihin ja niiden tuotannolliseen kasvatukseen, luontoon, ilmastoon, työllisyyteen ja kansantalouteen. Luulen tosissani, että kun panostaisimme ja ostaisimme kotimaista lihaa, sen hinta olisi järkevämpi ja työllisyysaste Suomessa parempi. Sama pätee monen muun tuotteen kanssa. Ratkaisu ei todellakaan tule lähi- eikä juuri kauempanakaan tulevaisuudessa olemaan se, että jokainen meistä heittäisi lihansyönnin pois. Se on utopiaa. Sen opin Cowspiracysta. Vaikka koko ajan kehitetään lihaa vastaavia, terveellisempiä ja luonto/ympäristöystävällisempiä kasviperäisiä vaihtoehtoja, niiden tuotannon kehittelyssä niin pitkälle, että niillä ruokittaisiin koko maailma menee vielä useita ikiä ja terveyksiä, usko pois. MEITÄ ON LIIKAA.
On silti mahtavaa nähdä, kuinka ihmiset ovat enemmän ja enemmän huolissaan näistä asioista ja haluavat osallistua omalta osaltaan talkoisiin. Mie uskon, että jokaikinen pienikin teko on ratkaisu. Kukaan ei muuta maailmaa yksin, ei tässä kuin ei muissakaan asioissa, mutta jokaikinen päätös auttaa ympäristöä, eläin- tai ihmiskuntaa, edistää omaa kansantaloutta jne, on todella tärkeä. Niinsanotusti suunta on oikea.

Arvostan Madventuresin Tunnaa ja Rikua, kun kuulin, että tämä saattaa olla viimeinen Lihaton lokakuu, ja että jatkossa vaikka yksi päivä viikossa lihatonta ajaa saman asian. He tiedostavat pointin kampanjan takana. Vaikkakin Cowspiracyssa "meatless monday" kumotaankin täysin toteamalla, että teemme sitten vain yhden päivän viikossa "oikein" ja kuutena jatkamme samaa "vääryyttä". Ihan vain tiedoksesi, keskivertosuomalainen söi viime vuonna 76,6kg lihaa per naama (Lähde: MMM Tike, Luke, Ravintotaseet) ja Suomessa tuotettiin lihaa 384,1 miljoonaa kiloa, josta vain 3,1 miljoonaa kiloa oli luomua (Lähteet: Suomen Gallup Elintarviketieto Oy: Elintarviketalous 2015, Pro Luomu ry:n tiedote 19.3.2015). Jos suomalaiset suosisivat kotimaista, niin kyllä, meidän lihantuotannolla pystyttäisiin tarjoamaan meille tarpeeksi lihaa. Jos jokainen meistä viettäisi viikossa yhden lihattoman päivän ja jos päivittäinen lihankulutus olisi n. 300g per naama, tippuisi lihankulutus vuodessa n. 60 kiloon per naama, tuottamaamme hyvää lihaa jäisi vielä vientiin ulkomaille. Ja silti, meillä olisi runsaasti lihansyöjiä ja kotimaista lihaa kannattaisi tuottaa. En siis usko, että yksi kuukausi kaataa maamme lihantuotantoa.

Ymmärrän, ettei lihantuotanto ole ihan yksinkertaista, eikä varmasti halpaa tai helppoa ja vastaan tulee säädöksiä, vaatimuksia ja kaikenmaailman kommervenkkejä, elämmehän Sääntö-Suomessa. Tällä syyllä meille perustellaan sitten tuo luomulihan pieni prosentuaalinen osuus koko lihantuotannosta. Saattaisin se vain miekin enemmän lihaa ostaa, jos tietäisin sen alkuperästä ja elinoloista paremmin. Mutta kunnen tiedä, niin en osta. Enkä usko olevani ainoa. Mutta en silti tuomitse ketään, lihan ja ylipäätään ruuan alkuperästä on nykyisin todella hankala saada nopeasti ja yksinkertaisesti tietoa. On niin monen monta välikättä, että siinä kaikessa unohtuu jo se mitä tietoa lähti hakemaan. Kyllä sen tiedon silti vaivannäöllä saa, meillä kaikilla ei vain ole aikaa sille vaivannäölle. Väittäisin vielä, että kaikkialla karjan kasvatus ei mene ihan niiden säännösten mukaan, jotka olemassa on eikä kaiken järjen mukaan ole eettistä. Niinkuin ei Äijälän mielestä ole eettistä tämä meidän teennäinen ituhippeilykään.

Mutta kun katsoin Cowspiracyn, tunsin oloni todella lohduttomaksi. Tee tai älä, olet silti huono ihminen. Vaikka kierrättäisin, ajelisin sähköautolla, käyttäisin vaihtoehtoisia energiamuotoja, olisin omavarainen jne jne, mutta silti söisin lihaa, olen huono ihminen. En luonnonsuojelija, en ympäristöaktivisti, en ituhippi, en yhtään mitään. Huono ihminen. Maapallon saastuttaja ja ympäristön tuhoaja. Ai miksi? Lyhykäisyydessään lihantuotanto ja sen kokonaisvaltainen hiilijalanjälki on niin suuri ja meitä yksinkertaisesti liikaa maan päällä, että vaikka tuottaisimme lihaa nykyisen käyttöasteen mukaisesti, mutta ympäristöystävällisesti, tämän maapallon maa-ala ja resurssit eivät riitä. Meidän pitäisi kaikkien siirtyä täysin vegaaniselle ruokavaliolle, että muutos todella näkyisi tässä maailmassa. Meidän täytyisi antaa tilaa Äiti Maalle parantaa luonto entiselleen. Mutta, kylmä ja tyly fakta on se, että näin ei tule tapahtumaan. Ei niin kauan, kun sillä ei tienata. Eli kuten sanoin jo aiemmin, monen iän ja terveyden mentyä.

Ja vaikka voisin tässä lähteä niille urille, joille Cowspiracy minut johdatti, eli hallituksen toimiin ja rahanahneuteen ja kaikkiin maailmanlaajuisesti vaikuttaviin päätäntätahoihin, ympäristörikoksiin ja niin poispäin, en lähde, sillä se on aivan täysin asiaa erikseen, vaikkakin tämä kaikki tietyllä tapaa on aiheutunut yhdestä ja ainoasta syystä. Ihmisen rahanahneudesta ja pyrkimyksestä olla mahdollisimman tuottava mahdollisimman pienillä kuluilla.
Mutta sen mie opin dokkarista, että me kaikki maksamme samaa hintaa ruuasta, oltiin sitten veristä hevosenkankkua ahmivia suursyömäreitä tai vegaanista juuressosekeittoa lappavia viherpiiperöitä. Ruuan hinta on kuitenkin suhteessa vakio, sillä tuotannolla on piilokulunsa, jotka maksatetaan yhteiskunnalla. Me maksetaan kaikki niitä kuluja, syötiin kuinka ympäristöystävällisesti vaan. Jos me kaikki ei tehdä "oikein", niin kaikki on vähän niinkun turhaa, lohdutonta eikö totta?

Joten siitä sädekehän kiillottamisesta. Miksi kukaan jaksais muuttaa omia ruokailutottumuksiaan vain jonkun muun takia. Että pääsis sanoon, että minäpä onnistuin ja sinä et. Oikeasti. Mie tiiän, että me joskus kyllä tehdään niin, se on ihmisluonto. Mutta uskon, että tähänkin kamppanjaan on mukaan lähtenyt jengiä siksi, että ne haastaa itsensä, kokeilee jotain sellaista, jota on joskus harkinnut, saaden vertaistukea, reseptivinkkejä, yhteisöllisyyttä jne. Eikä siks, että vois todeta olevansa hyvä ihminen tai kaupan kassalla tuijotella naapurin ostoksia, kun sulla on niitä luomutomaatteja ja sillä niitä espanjalaisia. Hitonko väliä sillä kenenkään arkipäiväiseen elämään todella on. On niitä vegejä, jotka syyllistää, tuputtaa ja on niitä Helsinkiläisiä hipstereitä, joiden kasvisruoka on lähinnä eksoottista tuontitavaraa, mutta eipä nyt leimata koko 10 000 ihmisen joukkoa sädekehän kiillottajiksi, epäeettisiksi ituhipeiksi, kun tosiasiassa me lihattomalla lokakuulla olevat pohjimmiltaan halutaan vain hyvää, ehkä vain itsellemme ruokavalion terveysvaikutteilla. Samalla tavoin, kun esimerkiksi kummilahjoitukset kehitysmaihin. Ei kukaan tee sitä vain, että vois kokea olevansa parempi ihminen, vaan koska uskoo, että on mahdollisuus auttaa. Tässähän me autetaan, itseämme, toisiamme, yhteiskuntaa. Tapoja on monia ja tässä yksi. Vai väitättekö te minulle, että on enää turha uskoa ihmisten pyyteettömään ja epäitsekkääseen hyvyyteen?

On toki aivan huomioonotettava näkökanta se, että lokakuu on tähän mahdollisimman huono ajankohta ja ymmärrän sen epäeettisyys-väitteenkin. Eikä me kaikki tiedetäkään kaikkea maatilataloudesta ja karjankasvatuksesta ja lihantuotannosta ja muusta, eikä meidän pidäkkään kaikkien kaikkea tietääkään. Väittäisin, että ne suomalaiset lihantuottajat ja maatilan omistajat, jotka yksinkertaisesti kasvattavat eläimiä vain ja ainoastaan yhtä käyttötarkoitusta varten, eli ihmisen ravinnoksi tai rehua näille karjaeläimille ravinnoksi, eivät tiedä myöskään kaikista ympäristöhaitoista, joita heidän toimeentulonsa aiheuttaa. Suomessa asiat ovat suhteellisen hyvin, mutta kyllä tämä silti sellaista tehotuotantoa on, että vähemmälläkin pärjättäisiin. Valistamalla toinen toisiamme me päästäisiin hyviin tuloksiin ja jonkinlaiseen tasapainoon. Todennäköisesti itse vietän vuodessa niin monta lihatonta päivää, että joku voi mun puolesta vähän lihaa syödäkin.

Mutta, että tekiskö tästä tempauksesta hyväksytyn se, että se olis vaikka huhtikuussa? Ei. Tässä nyt päästiin vaan taas näpäyttämään ja monet jakamaan päivityksen seinällään ja huutelemaan niille kaverilistaltaan löytyville ituhipeille. Meille tekopyhille sellaisille. Kukas siinä sitten haluaa olla se parempi ihminen? Loppujen lopuksi mie tahdoin tulla vaan avautumaan tästä lohduttomasta suosta, johon tunnen uponneeni. Tein kummin vain, on sillä aina joku seuraamus. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Ja koska sydäntäni painaa tän päiväinen raskas taakka, sillä rikoin omaa lihatontani, kun söin minulle tarjottua lihaisaa ruokaa. Kärsiikö siitä joku muu kuin minä, tai ylipäätään minäkään? Jep, niinkuin sanottu, en usko. Enkä ylipäätään usko olevani huono ihminen, saatika epäeettinen ituhippi. Ihan vain tavallinen, vähissä määrin lihaa syövä suomalainen, joka todellakin sydämensä pohjasta on huolissaan ilmastonmuutoksesta, luonnon tuhoutumisesta ja myöskin Suomen taloudellisesta tilanteesta ja työttömyysasteesta. Ja joka sinisilmäisesti uskoo, että pienilläkin teoilla on mahdollisuus vaikuttaa. Näennäishyvää lihatonta lokakuuta ja tsempit haasteeseen vastanneille ituhippitovereilleni!

Minun ravinnosta ja syömisistä.

Miehän rakastan ruokaa. Se on mun työ, se on suuri osa sitä, mitä vapaa-ajalla teen tai tutkin, mie haluan jakaa niitä hetkiä mun ystävien kanssa ruuanlaiton, leivonnan tai syömisen parissa, mie haluan nauttia siitä suurissa määrin enkä mie jaksa todellakkaan aina katsoa mitä suuhuni laitan, koska joskus, se maku vain ratkasee. Mikään ei ihan tosi voita kunnon pihviä tai sillon tällön rapeita ranskalaisia, uppopaistettuja asioita, grilli-iltoja, joissa mättää vatsa turvoksiin, cup cake-herkkuja herkkukahvin kanssa, jne. Ei vaan voita.

Samalla mie kuiten haluan tehdä kropalleni hyvää. Ja kun mie tietyllä tapaa haluaisin tehdä sitä luonnollekkin ja eläinkunnalle. On ehkä hieman ristiriitaista postailla suurissa määrin vegeruokia ja superfoodherkkuja/terveellisiä ruokia Instagramiin, Facebookkiin tai tänne ja antaa ihmisten luulla, että miehän olen joku kasvissyöjäterveysfriikki, kun välistä naudanlihasta tehty pihvi ja rasvaa tihkuva burgeri on just sitä, mitä mieli tekee ja vatsa vetää. Mutta kaikkihan mitä on Somessa, on totta. Kuuluttaisin perään arvokasta medialukutaitoa, joka tuntuu olevan monesti kadoksissa. Edellinen piirakkapostaus onneks taas nollaa hieman mielikuvaa mun ruokavaliosta, mutta aiheuttaa myös puheita. "Ihan kun toikin olis oikeesti joku terveysintoilija, mutta sitten se kuitenkin vetää tommosia herkkuja" tai "Mitä tuokin luulee olevansa, ei tuo ole hyväksi kropalle". Eipä se välttämättä ravinnollisesti olekkaan, mutta se mielihyvä, mitä tuokin herkuttelu mulle toi, on asia, jota en koskaan suostu vaihtaan mihinkään. Mieli teki vetää koko piirakka, nykyruokavalio kuiten on tehnyt sen, että vatsa ei vaan enää vetänyt. Todennäköisesti en silti olis katunut hetkeekään. Kuiten uskon siihen, että pääkoppa kun voi hyvin, se on iso osa sun kokonaisvaltaista hyvää oloa ja näkemystä omasta kropasta.

Joten jos mie nyt somettelen teille kaikenlaista "terveys/luomu/vege"shaibaa", niin uskokaa pois, sitä mun ravinto nykyisin on, ei siksi, että se on niin nosteessa (mikä on vaan ja ainoastaan hieno juttu, tietotaito ja valikoima vaan kasvaa!!)) vaan siksi, koska mulla tosissaan kiinnostaa, mitä pelkkä ravinto sun kropalle tekee. Mien muista koska viimeks mun suhtautuminen ruokaan olis ollut näin terve tai halu oikeasti tehdä asioita sen eteen näin suuri. Ja miksi mie esittelen sen kaiken teille? No koska mie olen innoissani. Innoissani siitä, että mulla on aikaa kokeilla, innoissani siitä, kun kokeilut onnistuu, innoissani uusista jutuista ja mauista, innoissani siitä, mitä mun kroppa on käynyt pienessä ajassa ja pienillä muutoksilla läpi.

Mie olen väkisin opetellut syömään aamuisin. Mie olen kellottanut monen vuoden ajan kolmen neljän tunnin syöntiväliä, koska lääkärisetä niin käski. Mie olen pyytänyt muilta tukea ja vahtimista mun syömisistä. Miettikääpä sitä, kun mie olen vielä aivan hetki sitten syönyt SALAA, harvoin, mutta siltikin. Ja edelleen tuntuu osittain pahalta, kun joku sanoo, että mie syön kokoajan, tai mie syön paljon tai niin pois päin. Onneksi tää olo on parempaa, mitä mullon koskaan ollut, niin mien enää välitä. Mie voin aivan avoimesti syyä "kokoajan" ja pitää kiinni mun rytmistä, sillä se on ollut kaiken a ja o. On nähty iltoja, jollon syöminen on jäänyt väliin ja oon itkeny niitä kipuja ja oloja, mitä se mulle aiheuttaa. Joskus mie söin suruun, iloon, ahdistukseen, masennukseen, mihin vaan tunnetilaan ja ahmimishäiriö on ollut virallinen diagnoosi. Seuraavana kahtena päivänä en saattanut syödä mitään. Mie olen itkenyt ja kiukunnut ruuan ylensyönnin, syömättä jättämisen tai laadun takia monia monia kertoja. Itkenyt, kun olen muka yrittänyt eikä mitään ole tapahtunut. Kesän alussa mie kysyin iteltä kriittisimmän valvovan silmän alla, että olenko tosissaan yrittänyt ja samalla toisen ruokavaliokamppailua seuratessani, mie totesin, että en. Mie en ole pitkään aikaan syönyt kovin epäterveellistä ruokaa. Ainakaan kohtuuttomissa määrin. Mutta mie olen jättänyt useasti syömättä. Sen asian mie tiesin muuttavan paljon ja mie halusin sen korjata.

Ja kun eteen tarjoutu tilaisuus, mie tartuin siihen. Haastoin itseni tiukalle ruokavaliolle, Forever Living-tuotteiden C9-kuurille eikä mulla ollut mielessä yhtään mikään muu, kun päästä kiinni rytmiin. Se kaikki, mitä sittemmin on mun kropalle tapahtunut on vaan sivutuotosta siittä päätöksestä. Mie jaksoin taas panostaa ja mie innostuin. Ja mie tajusin, että heitän helvettiin ne jokaiset tekosyyt siittä, että kun ei ole rahaa tai aikaa jne. Mien ihan tosissani rahan takia halua a. heittää hukkaan omaa terveyttä tai b. syyä makaronia ja jauhelihaa. Loppuviimein mie olen myös tehnyt matemaattisia laskutoimituksia erinäisten tuotteiden kohdalla ja tullut siihen tulokseen, että rahallisesti mie en käytä enempiä ruokaan tai ravintoon, mie vain olen jättänyt tiettyjä juttuja pois. Ja se aika, noh, mihinkä mie käyttäisin tätä aivan vapaata aikaani, kun opiskeluun ja perehtymiseen tätä muutosta kohtaan, uusiin ruokiin, ruokavalioihin, mitä sun kroppa vaatii ja miten eri jutut siihen vaikuttaa, mikä vaikuttaa minkäkin kanssa ja mitkä aineet tulee mistäkin raaka-aineesta. Mien todellakaan väitä olevani tässä kaikessa milläänlailla kaikkitietävä, mien edes väitä, että jos mie teen näin, se vaikuttais sulla näin. Niinkö mie äitillekkin olen hokenut tässä, "kokeile, jos et huomaa eroa, anna olla, mutta kokeile". Mien myöskään väitä, että kukaan kokis suurta ahaa-elämystä näissä asioissa. En miekään ole kokenut. Mutta mie väitän huomanneeni muutoksen. Mulla on energiaa, mun kroppa toimii, mun migreenit liittyy enää vain ja ainoastaan naisten vaivoihin, mun tukka kasvaa ja voi hyvin (kyllä, rastoistakin sen huomaa), kynnet on vahvemmat ja iho on kuosissa, turvotus on lakannut ja mie tunnistan oikean nälän mieliteoista. Että tekikö C9-ihmeitä? No mulle ei, vaikka paino kävi lukemissa, joita en oo moneen vuoteen nähnyt ja kropasta katos useita senttejä sieltä täältä. Lukekaa ja ottakaa ite selvää muiden tuloksista, niitä on! Mutta muuttiko se jotain? Ehdottomasti.

Nyt, kun takana on pari vuotta taistelua, tutkimista ja epäonnistumisen tunteita, mutta viimeinen kuukausi oikeastaan pelkkää riemua ravinnon ympärillä, voisin väittää, että pysyvä muutos on saatu aikaan. Mie aamulla ensimmäisenä juon vettä, jonka jälkeen riippuen nälästä heitän huiviin aloe veraa, smoothien ja Forever Fiber-kuitulisän sekoitettuna appelsiinimehuun ja lähen käppäileen tai joskus toisinpäin, lenkki ja aamupala. Jos "laiskottaa" venyttelen tai joogaan ja suoritan hyvin pienet lihaskuntoharjoitteet. Usein, usko pois, mien ees tee mitään. Mutta kroppa käynnistyy ja herää päivään. Parin kolmen tunnin päästä se jo kaipaakin lounasta. Paljon liikkeellä olevana mun on ollu pakko keksiä nopeita, hyvin säilyviä, liikkeessä nautittavia välipaloja ja ihan ykkönen on protskujauhe sekotettuna suklaasoija/kaurajuomaan, joita myydään 2dl pakkauksissa. Protskujauheet valmiiks mitattuna shakeriin ja juomatetra mukaan, kun nälkä iskee, sekoita ja heitä huiviin. Sillä mie pärjään taas aivan hyvin. Ja niin pois päin, en mie todellakaan rupea päivittäistä ruokarutiinia tähän avautumaan kokonaan, tajusitte pointin. Päivittäin kuitenkin yritän kuitenkin laittaa kroppaani mahdollisimman puhtaita tuotteita ja tuotteita, jotka auttavat mua voimaan hyvin. Lounas/päivällinen on mulle tosi tärkeä, koska pääsen toteuttamaan itseäni. Ja niin hassua kun se on, ne instakuvat ja täälläki jaetut repsut, ne on mulle sitä arkiruokaa. Couscoussalaattia erilaisin lisukkein? Jep, arkea. Marinoitu tofu ja itusalaatti itse idätetyistä iduista? Jep, arkea. Tietoinen valinta ennakoida tätä kaikkea varten on muuttanut mun arjen ihan erilaiseks ja jääkaapista löytyy järkeviä vaihtoehtoja. Mie käytän kiireisimpinä päivinä keittiössä n. 20min eikä se silti tarkota mikrovalmisruokia, pakastepitsaa tms. Mie vain olen esivalmistellut sillon, kun aikaa on enemmän.

Joten huhhei, mie olen jättänyt taakse tekosyyt rahan ja ajan. Mutta niin helppoa olis palata siihen edelliseen. Enkä mie väitä millään olevani tässä asiassa parempi entä kukaan muu tai että mie olisin parempi, kun joku joka mättää kroppaansa lisäaineellista nitriittimakkaraa. Niin mie teen ittekin. Me kaikki kuollaan joskus ja kuuluisa röökaajien kommentti, "voihan porkkanaankin tukehtua" saattaa vielä koitua meikäläisen tulevaks kuolinsyyks, who knows.  Ja ihan tosi, mulle on aivan sama, mitä sie syöt. Eikä mulla enää jatkossa toivottavasti koskaan kiinnosta mitä sie ajattelet mun syömisistä. Jos mie inspiroin jotakuta, se on mahtavaa, jos mie ärsytän, sekin on tietyllä tavalla mahtavaa, isot asiat jakaa mielipiteitä. Kuhan sie itte olet tyytyväinen, se on pääasia. Ja koska mie olen tyytyväinen, muutokseen ja itseeni, siihen mitä mun lautasella näkyy ja miten mun pääkoppa voi, niin näillä eväillä mennään. Mutta mjaa, jäiköhän sitä piirakkaa vielä..? ;)

Ruokablogi yli rajojen.

Pitkään kypsynyt ajatus omasta ruokaan liittyvästä blogista koki vissiin viimeisen sysäyksen omasta, pikkuhiljaa alkaneesta "elämäntaparemontista" ja tässä sitä nyt naputellaan.
Mulle ruoka on intohimo. Meikätyttö rakastaa ihan kaikkea siihen liittyvää, ruokaohjelmia, -kirjoja, -toreja, -ilmiöitä, ravintoloissa käymistä, kotona kokkaamista, you name it. Ja jossain vaiheessa rakkaus ruokaan, tai ainakin vääränlaiseen ruokaan, on saattanut hieman näkyä myös kropassa ja tuntua pääkopassa. Kaks kertaa jonkinasteista syömishäiriötä sairastaneena, voin näin jälkeenpäin sanoa, että se lohtu ja hyvä olo, mitä ruuan (lue: kaiken mitä eteeni sain) ahmimisesta tai päinvastoin monia päiviä kokonaan syömättä jättämisestä, joskus hain, ei vedä minkäänlaista vertaa sille, mitä nykyisin ruoka ja siihen yhdistetty hyvä olo mulle on.

Aina oon syönyt suhteellisen terveellisesti, mutta on niitä synkempiäkin aikoja, kun burgermättö oli päivittäistä ja karkit jokailtainen herkku. Viimeisen kahden vuoden aikana mulle on käynyt tutuksi erilaiset superfoodit ja muut ravitsemustrendit, sillä kiinnostusta niitä kohtaan on ollut. Halusin voida hyvin ja rupesin tutkimaan, mitä sinne suuhunsa haluaa laittaa.
Ongelmahan alkuun oli se, että "kaikki terveellinen oli pahaa". Dieetit ja kaikenlaiset ruokaohjelmat liian tiukkoja tai hankalia pitää kiinni kokin työn lomassa. Aikataulut töiden ja muun elämän kanssa oli helpompaa sovittaa, kun söi ulkona tai haki kaupasta jotain höttöä. Karkit oli myös mainio tapa siirtää nälkää! Kaikki terveelliseen ruokavalioon kuuluva kuulosti liian ankaralta ja säädellyltä, en minä sellasta jaksais. Luovutin. Jatkoin samoilla kun ennenkin, koska ajattelin, että voin syödä mitä vaan, kunhan liikun.
Tuli kuitenkin aika, jolloin kroppa kuitenkin kiukutteli enkä liikunnasta huolimatta voinut hyvin. Kattelin peilistä itseäni ja mietin missä vika, ruuassa vai mussa. Ja totesin, että nyt pää kuntoon ja ajatukset eri taajuudelle, on oltava kultaisempi keskitie.

Pikkuhiljaa sitä alkoi myös sosiaalinen media täyttyyn kaikenmoisista ruokahömpötyksistä, superfoodeista, erilaisita ruokavaliosta, karppaamisista, paleoista jne. Samalla kun se ärsytti, se oli myös hyödyllistä. Reseptejä, ideoita ja inspiraatiota.Kauppojen valikoima laajeni ja hintatasokin aleni hieman. Huomasin ostelevani hetken mielijohteesta raakakaakaonibsejä, hampunsiemeniä, gojimarjoja ja kaikenmoisia jauheita, jyviä ja muuta vastaavaa. Ja toteuttavani niistä ja niitä "ihan tavalliseen ruokaan" lisäilemällä aikamoisia herkkuja. Ja nyt ne on osa päivittäistä ruokavaliota.

Kaiken tän jälkeen on ehkä tekopyhää sanoa olevansa dieetillä. Kevään kaikenlainen ressi ja hässäkkä joka suuntaan aiheutti taas sen, että oltiin vähän raiteiltaan ja kun yks kaveri facebookkiin laitto tarjousta Forever Living Aloevera-tuotteista ja niiden C9-aloituspakkauksesta, olin mukana. Halusin puhdistaa kroppaa ja poistaa sen turvotuksen, joka sai välistä katteleen peiliin ja miettiin, että ompa siellä taas se pullukka. Halusin uuden alun. Nollauksen. Ja koin, että sen on oltava tällä kertaa pienen pieni radikaali rutistus, eikä mikään "jätän pikkuhiljaa juttuja pois ja lisään liikuntaa". Ja hei, en väitä etteikö se sopis jollekkin. Me ollaan yksilöitä, joku toimii jollakin, joku toinen toisella. Mutta mä kaipasin tätä. Kahdessa päivässä ei oo tapahtunu ihmeitä, mutta on tullu pohdittua ruokaa ja ravintoa ja kaikkea siihen liittyvää todella paljon ja koska pieni pää ei sitä pysty enää yksin käsittelemään, oli aika alkaa naputtelemaan. Aion kuitenkin tännekkin kertoa tästä yhdeksän päivän dieetistä kokonaisuudessaan, kunhan saan sen alta pois.

Tärkeintä tässä kaikessa on se, miten suhtaudun nykyisin ruokaan ja miks oon halunnut tän blogin alottaa. Kokkina on pienimuotoinen ongelma rajoittaa syömistään johonkin ruokavalioon. Raha on myös todella ratkaiseva tekijä tässä elintarviketeollisuuden maailmassa. Kasvisruoka houkuttaa, sekä eettisistä että terveydellistä syistä, mutta silti, kunnon pihvi on aina kunnon pihvi. Onneks meillä kuitenkin on keksitty luomu. Oonkin yrittänyt sopeutua siihen ajatukseen, että todellakin syön mitä vain. Laatu ja määrä ratkaisee. Sä voit valita mitä syöt ja etenkin miten syöt. Nykyisin kaikki tuntuu olevan mahdollista. En ehkä ikinä enää aio lakkoilla herkuista tai syödä viikkoakaan todella tiukan ruokavalion mukaan. Aion jatkossakin nauttia voilla ja kermalla ryyditetystä ruuasta hyvässä ravintolassa ja sillon tällön baarin jälkeisestä pizzasta. Karkit tulee oleen mulle leffaherkku aivan kuten aina ennenkin. Mutta suurempaa osaa näyttelee se ruoka, joka tekee mulle oikeasti hyvää. Yksinkertaisesti se arkiruoka, jota tykkään laittaa, varsinkin, jos sitä saa tarjoilla myös muille. "Elämäntaparemppa" on ruma ja tällä hetkellä liian sosiaalisen median hehkuttama termi, mutta ehkä juuri se oikea silti näille mun muutoksille ja ajatuksille. Raja, jonka oon vetänyt, on se, että mun pitää oikeasti voida hyvin. Ei mitään liian tiukkaa, ei kalorien laskemista tai punnituksia vaan nautinnon hetkiä, maistuvaa ruokaa. Sitä, että on innoissaan mauista, joita saa aikaan ja sitä, että voin luoda reseptejä. Sitä ajatusta takaa hakien, minkä (minun mielestä) maailman mahtavin kokkipersoona, ruoka-asiantuntija ja kulinaristi Anthony Bourdain on jakanut, "your body is not a temple, it's an amusement park, enjoy the ride". Ajatus, jonka itse käsitän niin, että kun sä nautit sekä henkisesti että fyysisesti siitä, mitä teet sun kropalle ravinnolla, se on se ainoa ja oikea ruokavalio sulle.

Jotenka, näillä eväillä korkattiin tämä blogi. Mahtavuutta olis, jos tätä kautta saan vielä lisää inspistä kokkailuun ja kokeiluun, joten ajatukset, reseptit ja kirjavinkit jakoon kiitos! Jäähän seuraileen, jos tuntuu, että jatkossa vois jotain mielenkiintoista löytyä. Kategorioida en tätä blogia sen suuremmin voi, sillä sisältö tulee todellakin vaihtelemaan niin superfoodeista roskaruokaan, eettisistä valinnoista riistoketjujen kannattamiseen, tutuista ja turvallisista, herkullisista resepteistä todella kokeilevaan keittiöön, leivonnasta grillaukseen, kotiruuasta fine diningiin ja kaikenlaisista ruokafiilistelyistä ruokamorkkiksiin sekä erilaisista pohdinnoista nykyisen ruokakulttuurin ympärillä. Food is love. Over and out.